sunnuntai 23. joulukuuta 2012

1 päivä jouluun on...

Tai oikeastaan enää tämä ilta. Luonto on tarjoillut loman alkuun pari hienoa pakkaspäivää. Mä talvella syntyneenä tykkään kun on lunta, pakkasta ja aurinkoa. Eilen herättyäni lähdin koiran kanssa pienelle kävelylle -kamera mukana, kuinkas muutenkaan. Tämmöseltä näytti:






Harmillista kyllä, pakkanen kuluttaa akkua vähän turhan nopeesti joten pikaisesti pitää toimia kuvien kanssa. Ei me varttia kauempaa pihalla oltu, mutta ihanasti sai aurinkoenergiaa kyllä! Ja valosampia päiviä kohti ollaankin jo menossa!

Eilen autoin joulusiivouksessa ja sitten käytiin siskon kanssa kaupunkireissulla. Viimeiset lahjat pukinkonttiin ja pitkästä aikaa elokuviin.


Hobittiin liittyen mulla ei oikein ole ollut mitään mielipidettä. Tykkäsin tosi paljon Sormusten herra -elokuvista, mutten oikein osannu kuvitella Hobittia niin paljon niiden kaltaiseks. Olin hyvin kahden vaiheilla käynkö edes kattomassa koko filmiä. No, onnekseni menin, koska olihan se hieno ja hyvä! Matkalla kuulin, että tästäkin on kolme osaa eikä suinkaan oltu näkemässä koko pätkää sinä iltana. Toivottavasti ei tarvi ihan vuotta odottaa kakkososaa. Sisko on kuulemma joulupukilta toivonu kirjaa lahjaksi -saattaapi olla että tulee lainaus kyseeseen kun aikataulu sallii. :) Hämmentävän vähän oli väkeä katsomassa -meidän lisäksi enintään parikymmentä. Tiedä sitten onko ihmiset jo niin joulukiireissään ettei viitti aikaa hukata elokuvissa istumiseen.

Tänään on taas tullut puuhattua mopin ja imurin kanssa. Käytiin isän kanssa ruokakaupassa ja muutama muu näkyi keksineen saman idean. Lupauduin tekemään lounaaksi salaattia, jota söin työkaverini tarjoilemana torstaina. Hankittiin aineet ja maukasta tuli. Gnocchi-pastaa, tonnikalaa, kurkkua, kirsikkatomaatteja, jääsalaattia, suolakurkkua, omenaa ja punasipulia. Siivoilu jatkui. Rosollin teossa autoin myöskin. Iskän kanssa haettiin lähimetsästä joulukuusta. Aika huonoa valikoimaa tuntu alkuun olevan mutta löydettiin lopulta ihan kelvollinen. Talvi oli jälleen kerran kaunista ihailtavaa. :)







Äskettäin päätin vielä kokeilla linnunruokakranssin tekoa. :)


Sulatin kattilassa "lintukelpoista" rasvaa.



Joukkoon siemensekoitusta, jossa kauraa, auringonkukansiementä ja maapähkinää valmiiksi murusina.


Sitten koko setti kakkuvuokaan ja ulos jäähtymään. Reilun tunnin se on nyt ollut pihalla ja kohta lienee valmis. Huomenna aamulla ripustan narun kanssa puunoksaan ja kattelen, mitä linnut tuumaa. :) Rasvaa ja siemeniä jäi vielä toiseenkin satsiin. Taidanpa mennä kurkkimaan miltä kranssi näyttää ja hoitamaan vielä illan viimeisiä tonttuasioita. Jännittävää joulunaikaa itse kullekin! :)

2 kommenttia:

  1. Oi kuinka ihanaa, kyllä hyvän mielen saa siitä kun tämmöstä lukee! Hyvänmielen joulua sinne!

    VastaaPoista
  2. Hih, hyvänmielenjuttujen kirjottaminen on mukavaa sekin. :) Eiköhän huomennakin irtoa juttua, niin luulen. Sulle kans hyvänmielenjoulua! :)

    VastaaPoista