perjantai 7. joulukuuta 2012

Viikonlopun innostukset

Tulipa sellainen olo, että tekee mieli raportoida viikonlopunaloitusfiiliksistä. Piti alkuun olla puuhaa la-su, mutta kerrankos sitä suunnitelmiin tulee muutoksia niin nyt onkin melkein omaa aikaa koko kaksi päivää. Näistä intoilen:

1. Joulutori. Olen hankkinut vasta 2,5 joululahjaa ja vakaasti aion jatkaa sillä linjalla että kaupoista en tänä vuonna lahjoja hanki. Sisko tosin esitti toiveen saada yks kirja, mutta sen voi onneks kuitata valmistujaislahjana. Vaikkei joulutorilta löytyisikään mitään (en näe tulevaks kyllä tätä vaihtoehtoa..), on silti ihana katsella ja fiilistellä. Ja on tuommoset ulkotorit aina ihan eri kuin sisällä olevat myyjäistouhut.

2. Verkatehtaankadulla on myöskin joku Joulutalo, jossa nyt vkoloppuna on tuotteitaan myymässä 30 käsintekijää. Jos löydän paikan niin käynpä kurkkaamassa sielläkin, mitä on tarjolla. Viikonlopun myyjäisvaihtokassa ja tuotot on onneksi vielä purkissa niin on käteistä millä maksaa. Vaikka siis korttikin tuntuu käyvän mitä yllättävämmissä paikoissa. Sillä on itekin niin tottunu maksamaan että pitää ihan keskittää ajatukset siihen, että nappaa kukkaroon käteistä. :)

3. Kirpparit. Tällä kertaa erityisetsinnässä on sellaiset kulhot, korit, vuoat, mihin vois kätevästi tehdä joulukukka-asetelmia. Aikomus ens vkon lauantaina tehdä niitä partion joulumyyjäistalkoissa. Katotaan mitä löytyy. Kotivinkin Joululehdessä oli seuraavanlainen idea:

Kakkuvuoat ei kirppareilla kovin paljon maksa -eri asia on sitten se, missä määrin niitä löytyy. No, huomenna se selvii. :)

4. Joulupuu-keräys. Huomenna kaupungilla käydessä aion myös etsiä muutaman lahjan tähän hommaan. Aika pieni panostus tuottaa ison ilon. Omat pakettini suuntaan sen ikäisille, jotka vielä uskovat joulupukkiin. :) Sunnuntaina kiikutan sitten keräyspaikkaan.
http://www.jctammerkoski.com/projektit/joulupuu

5. Siivoominen! :D Viikonloppuna koittaa se hetki kun pyykkikone käynnistyy, matot käy moikkaamassa pakkasilmaa ja muutenkin tähän talouteen tulee taas jotakin tolkkua. Epämääräisiä pinoja on kertyny sinne tänne ja josko ne taas jostakin löytäis oman paikkansa.

6. Jouluaskartelut. Tässä muutamana päivänä on tullu hämmästeltyä ikkunasta ja ihan ulkonakin lumisia oksia. Siinä samassa oon huomannu että johan näyttää valosarjat kauniilta ihmisten ikkunoissa. Ja ettähän kyllähän sitä itelläkin pitäis jotakin vähän olla. Esimerkiks lyhty pihassa ovensuussa. Ja keittiön ikkunaverhossa piparikoristeita. :) Näitä alan kaavailla hetimmiten! Ja olikohan samainen Kotivinkin Joulu, jossa oli ohjeita lumihiutaleisiin. Vähän erilaisempiin kun ne perus neliskanttiset mitä on tehty iät kaiket. Nää olikin kivoja!

7. Laulaminen. Sunnuntaina mennään lauluporukan kanssa yksiin juhliin laulamaan muutama joululaulu. Eilen, itsenäisyyspäivänä oltiin eräässä sairaalakirkossa laulamassa. Liikuttava paikka, liikuttava tunnelma. Ja kirkon akustiikka -ei ole sen voittanutta!

Loppuun vielä siniset maisemat. Tykkään. :)




Mukavaa perjantai-iltaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti