maanantai 8. heinäkuuta 2013

Neljän postauksen sisustushaaste 2/4.

Vallan unohtunut koko homma. Maaliskuussa tein neljästä tehtävästä ensimmäisen, joka piti sisällään maton, petauksen, yöpöydän ja valaisimen.

Tällä kertaa valitsin ruudun, jossa on sanat jotain kaunista, itse tehtyä, taulu ja kasvi/kukka.

Jotain kaunista -osioon kuuluu ehdottomasti siniset keittiönkaapit, jotka huhupuheiden mukaan ovat ennen olleet itsensä Mannerheimin kesäasunnossa. Kun reilu vuosi sitten katselin vuokra-asuntoja, tämä osui heti silmiin -kaappien värin takia tietysti. Vaikka siis muutenkin on kyllä persoonallinen koti. Ajoin arki-iltana asuntonäyttöön, jossa oli noin 30 muuta katsojaa myös. Paria päivää myöhemmin mulle soitettiin, että oli onnistanut. :) Ja kyllä, säästän parhaillaan siihen rintamamiestaloon, että ei tässä ikuisesti vuokralla sentään asuta, mutta näkisin myöskin että täältä ei mihinkään muualle enää lähdetä kuin sinne rintamamiestaloon sitten.


Laskutilaa ei keittössä kovin paljon ole, mutta eipä tuo liiemmin ole haitannut. Pienet avohyllyt on ihanat!


Itsetehtyä (jos tätä nyt siksi voi sanoa) on wc:n oven koristelu. Kirpparilta tapettia ja siitä sinitarralla kappale oveen kiinni. Valmista.


Itsetehdyn piikkiin menee puoliksi hyllykin. On siis ostettu valkoisena kympillä kirpparilta ja sitten maalasin sen siniseksi ja nikkaroin vähän tukilautaa taakse kun lastulevy oli päässyt hiukan huonoon kuntoon ja kahdessa osassa kannettiin hylly tänne. Sisustustarrat laitoin tuohon myös kun hyvin erottuvat värin puolesta.


Jotain kaunista on sitten alla oleva kuva. Hirret on ihan mahtavat! Niitä on myös katossa. Tämä kuva on siis yläkerrasta, jossa on "makuuhuone" ja "askarteluhuone". Keskelle tulee kierreportaat ja ne ikäänkuin jakaa tilan kahtia. Tuolissa pino vaatteita odottaa lähtöä kirpparille, lattialla säkkituoli odottaa purkamista ja täytteiden käyttämistä saunatyynyihin. Lamppu on vuokranantajan oma enkä pidä siitä laisinkaan. Mutta siinäpä tuo nyt on. Pinnatuolin sain kirpparilta vitosella muutamia vuosia sitten.


Näkymät portailta alas. On räsymattoa ja kakluunia.


Tauluja mulla ei juuri ole, tuossa yksi kirpparilöytö.


Sinnikäs kasvi, joka on selvinnyt mun käsittelyssä ihailtavan pitkälle. Itsetehtyä tässä päällinen. Sanomalehtiä ja decoupage-lakkaa. Oli niin huonossa kunnossa tuo taso että rättiin jäi tikkuja kun pölyjä pyyhki. Nyt sitten vähän kestävämpää sorttia hetken aikaa. Sain muuten tämän ilmaiseksi taannoin. Joku lahjoitti facebookin kautta muistaakseni pientä lipastoa ja olin varausjonossa toisena. No, lipasto ehti mennä  mutta ilmoittaja vinkkasi että hänellä olisi ylimääräisenä tällainenkin. Menin karkkipussin kera noutamaan ja kyllä oon tykänny!


Toinen sinnikäs kasvi sekä ihana, sininen astiakaappi!


Ja vielä kangastaulu, Balilta hankittu pilkkahintaan jostain basaarista.


Tässäpä taas kurkistusta kotikolooni. Jospa seuraavaa postia aiheesta nopeammin kuin 4kk kuluttua! ;)

10 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä ihanat keittiönkaapit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Se, mikä oli mulle myös pienoinen yllätys niin mitä ilmeisimmin 20-luvulla huonekorkeus on ollut hiukan toista luokkaa kuin esim 70-luvun asunnoissa (kerrostaloissa ainakaan). Ilman keittiöjakkaraa yletyn jotakuinkin yläkaappien keskihyllyille ja sittenkin pitää hiukan varvistaa. Terveisin nimimerkki 164. :)

      Poista
  2. Ihana keittiö - aivan mahtavat nuo kaapit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, paljon vähempään ei parane seuraavassakaan asunnossa tyytyä. ;)

      Poista
  3. Sulla on aivan ihastuttava asunto! Tykkäisin itsekin asua tuollaisessa. Me säästetään kans sitä omaa taloa varten. Rintamamiestalo on myös ollut haaveissani jo niin monta vuotta etten muistakaan kuinka monta, mutta olen alkanut jo siitäkin haaveesta luopumaan. Jos nyt edes jonkinlaisen omakotitalon saisi, niin sekin kyllä kelpaisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä mä vielä muistan miten hymyillen ajelin ilta-auringossa asuntonäytöstä pari tuntia silloiseen kotiini. Oli hyvä fiilis siitä, että olin yleensäkin nähnyt näin ihanan asunnon vaikken tiennytkään kuinka sitten kävisi. :) Mä oon välillä tosi malttamaton haaveideni kanssa -etenkin asumiseen liittyen. Oon niin toinen jalka rintamamiestalon oven välissä ettei oo tosikaan! Vaikka pääsis nyt ensin vaikka nelinumeroiseen lukuun tän säästämisen kanssa.. :D Jestas!

      Poista
  4. Kodikasta teillä näyttää olevan. Ja kyllä vaan, mielettömät nuo keittiönkaapit!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähes kaikki on kirpparilta hankittua -vaikea olis enää mihinkään oikeille huonekalukaupoille lähteäkään! :) Jossain nettikirpparilla joku oli LAHJOITTAMASSA 40-luvun keittiönkaapit ja mä harmittelin, etten mä voinu semmosia varata. Joku tolkku tarvii yrittää pitää tän tahtomisen kanssa. :D

      Poista
  5. Voi mikä koti <3 <3 Aivan ihana!
    Täältä saattais piakkoin tulla myyntiin rintamamiestalo ;) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vaan! :) Juu, kyllä täällä viihtyy. 20-luvun puinen "rivitalo". :) Tässä säästämisen ohessa aina kattelen välillä asuntosivuja ja oon perustanu semmosen kuvakansion mihin kokoan kaikkia ihanuuksia. Verhoja alkaa myös olla kohta jo semmonen määrä valmiina että riittäis isompaankin lukaaliin.. Mut minkä voi kun ihania tulee eteen!

      Poista