keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

On elämä laina

"Syöpää sairastanut tyttö keräsi koruilla varoja lastensairaalalle. Anna Rukko on kerännyt yli 2000 euroa auttaakseen muita lapsia."

Uutinen on ollut lehdessä sekä leviää netissä, josta mäkin sen ihan muutama minuutti sitten luin. Kyynel tuli silmäkulmaan. Tyttö on 17-vuotias ja ajattelee viisaammin ja kauemmas kuin moni meistä aikuisista. Uusi sairaala maksaa arviolta 160milj. euroa ja yksi tyttö on jo kerännyt huikean summan rahaa. Julkisuuden myötä summa kasvaa nopeasti sillä facebookin sivulla jossa koruja huutokaupataan, on jäsenmäärä kasvanut huimaa vauhtia! Fb-sivu!

"Päivä tapaamisemme jälkeen Anna menee kuulemaan kontrollikuvausten tulokset. Selviää, että syöpä on todennäköisesti uusiutunut." Näihin sanoihin päättyi juttu ja kyllä pysäytti.

Kun mä olin 17-vuotias, olin lukion ekalla ja tiesin että haluan töihin lasten pariin. Joskaan en sitä, tuleeko musta muskaritäti, kerhontäti, lastentarhanope, lastenhoitaja vai luokanopettaja. Sadattelin sitä kun asuttiin niin kaukana keskustasta ja oli aina vanhempien kyydityksen varassa että pääsi harrastuksiin tai kavereille. Maalla ei myöskään ollut "ikinä mitään tekemistä". Olisin halunnut heti yläasteen jälkeen muuttaa pois kotoa ja olin tovin vihainen kun ei vanhemmat siihen antaneet lupaa. Lukio isommassa kaupungissa houkutteli, mutta kyllä mä olin niin lapsi vielä että hyvä kun eivät päästäneet pois kotoa. :) NIIN pieniä asioita, joihin mä olen ollut NIIN tyytymätön.

Nyt, 12 vuotta myöhemmin mä arvostan monia asioita ja vanhempien päätöksiä jotka silloin tuntui väärimmiltä ikinä. Olen saanut asua Turussa, Helsingissä ja Tampereella ja huomata haaveilevani siitä rintamamiestalosta -maalla. :) Olen saanut opiskella alaa, josta pidän välittämättä siitä ettei kk-tulot ole mitään kolmentonnin luokkaa. Olen saanut tehdä paljon asioita, joista olen haaveillut ja innostunut. Ja vielä mä odotan, mitä kaikkea elämällä on annettavana vaikkapa seuraavan kymmenen vuoden aikana. :)

Tänään ja tässä hetkessä mä toivon, että lehtijutun kaimani voi tämän ikäisenä todeta saaneensa tehdä unelmistaan totta ja ennenkaikkea tuntea maailman suurinta ylpeyttä siitä, että pienenä ihmisenä on saanut aikaan jotakin suurta. :)

Luettuani tuon jutun, pyrin entistä enemmän keskittymään positiivisiin asioihin. Pieniä, hyviä asioita on paljon. Ja kuitenkin aina, on elämä laina.

Kuva kopsittu netistä joltakin quotes-sivulta. :)

3 kommenttia:

  1. Niinpä. Ystäväni (25v) sairastaa syöpää toista kertaa ja menee viikon lopulla sairaalaan luuydinsiirtoa varten. Ei tietoa, pääseekö sairaalasta hengissä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja toisaalta pitää myös muistaa että jokaisella meillä on omat haasteet ja vaikeudet kannettavanamme. Ei pidä liikaa vertailla eikä väheksyä toisen kipua, jokainen kokee asiat eri tavalla.

      Poista
    2. Totta tuokin, yhdelle yksi asia on iso ja toiselle toinen. Silti uskon siihen positiivisuuden voimaan, joka syntyy pienien hyvien asioiden huomaamisesta. Välillä se on enemmän työn takana, mutta keventää varmasti oloa kun vaikka päivittäin miettii, mistä kaikesta voi sinä päivänä olla kiitollinen.
      Enkeleitä ystäväsi matkalle sairaalaan!

      Poista