perjantai 30. elokuuta 2013

Oho, lisää tavaraa..

Mä oon reilun viikon ollu niin pihalla koko blogimaailmasta ettei ole tosikaan. En ole käynyt lukemassa enkä kirjoittamassa. Ollut kai muka kiire. Tai ehkä jopa hetkittäin ihan oikeastikin. Yksikin ilta nukuin päikkärit oivalliseen aikaan 19:30-20:00 koska oli ollut aika vauhtia koko päivä, mutten halunnut vielä yöunille painua. Noh, näillä mennään. Nyt on onneksi hiukan vähemmän touhua hetken aikaa.

Tänään poikkesin kahdella kirpparilla. Kylpypyyhekokoelmaan uusi, kiva lisä. Mikähän siinä onkin että vihreitä pyyhkeitä löytyy usein, mut muita värejä kivoilla kuoseilla ei niinkään?


Sitten yhdet verhot lisää. Noissa olikin ihan kummalliset noi pikkukappaleet. Emmä tiiä mihin semmoset on tarkotus laittaa. No, siitä viis. Komiat on. :)


Epätarkkojen kuvien kiintiöön tällä kertaa kangaslöydöt laarista. Nämä plus vaaleanpunasävyinen trikoo yht. 2,20e.


Nanson tunika 3e. En ole ihan vakuuttunut siitä, onko liila mun väri mut kokeillaanpa sitten.


Me & I -mekko. Ihanaa, pehmoista froteeta, joskaan en oikein tämän suhteen sitten oo varma tuosta niskan leikkauksesta joka on ihan samanmoinen kuin kauluskin. Menee siis hassun alas selkäpuolelta. Mulla oli tietty tossa sovittaessa vielä alla t-paita, joten Pelle Hermannin sukulaiselta näytin jokatapauksessa.. Katsotaan, jos tätä vielä oppis käyttämään. 3e maksoin.


Huomenna on Siivouspäivä ja oon menossa yhteen puistoon myymään romppeita. Sain hyvällä tuurilla myös kirppispöydän alkaen sunnuntaista ja saan viedä kamat huomenna illalla. Ovatkin kätevästi sit jo valmiiks pakattuina kun palaan huomenna tuolta puistokirpparilta. :) Toivottavasti kauppa käy. Mietin jopa, että pitäiskö laittaa kylkeen lappu että "haaveilen rintamamiestalosta. Tuotto käytetään asuntosäästämiseen." :D

2 kommenttia:

  1. Hauskoja löytöjä taas! Itsellä oli tänään hinku kirpulle, vaan ei suostunut auto yhteistyöhön. pöh.
    täälläkin pitäisi kasailla omia tavaroita kirpulle, mistä sitä rojua aina kertyykin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kanssa käsitä mistä sitä romua kertyy..! Mä oon nyt kesän aikana osallistunu 3 kertaa puistokirppareille ja nyt on toinen pöytäpaikkaviikko alkamassa. Ja silti tuntuu, ettei tää ylimääräinen tavara lopu ikinä. Huomenna on tarkotus jonkunlaista suursiivousta harjoittaa ja pelottaa jo valmiiks kuinka ison kassillisen saan kirpparille vietäväks.

      Poista