maanantai 5. toukokuuta 2014

Uusi ilme!

Tänään mä sitten päätin vihdoin että on aika yrittää tehdä jotakin blogin "kulahtaneelle" ilmeelle. Ajattelin, ettei kauhean pahasti vikaan voi mennä ja kun aikaa oli useampia tunteja, rohkenin lähteä leikkiin. :)

Nyt on sitten taustakuosina yksi Lumppulasta hankittu täkki.
Pystyykös tuota fonttia kunnolla lukemaan? Mun silmään se näyttää kivalta, mutta yksi kaveri sanoi ettei olekaan ihan helpointa ikinä lukea.. Mitenkäs siis on? Vieläkö menee vaihtoon?

Mun blogin linkki on epäilemättä jollakin amerikkalaisilla sivuilla, koska sieltä on nyt parin päivän ajan ollut ihmeellisen vilkasta liikennettä. Enkä usko että niitä nyt ihan valtavasti kiinnostaa nämä mun suomenkieliset jutut. Kuitenkaan viittaavissa sivustoissa ei ole mitään englanninkielistä. Hmm. Tarvii varmaan googlata oma blogin nimi ja katsoa mitä paljastuu.

Toisaalta, tänne on tultu myös useemman kerran etsimään tietoa tölkkiklipsujen virkkaamisesta. No, se mitä siihen aiheeseen liittyen täältä löytyy, on ainoastaan tilitystä siitä, miten viheliäistä hommaa se on! :D

Näillä mennään.

Uusi ilme -kategoriaan sopis myös kuva koltusta, jonka sain Rynttyliisalta. Aika villiä tavata ihminen, jonka juttuja luet blogista ja yhtäkkiä sellanen onkin edessä, hups vaan! Mutta siis ehdottoman hauskaa! Listalla on parit seuraavatki tapaamiset sovittu noin vuoden päähän blogityyppien kanssa. :)
Ja kyllä, päiväunien jälkeinen sänky on mitä oivallisin kuvaustausta!


13 kommenttia:

  1. Todella kiva uusi ilme ja kyllä tekstistä saa selvää :) Vaikka onhan se ehkä vähän hitaampaa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kiitos ja kiva juttu! :) Onneks blogeja usein luetaan ajan kanssa joten kiirekös tässä. ;)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää blogi! Hyvin tota tekstiä lukee, edellinen oli hankalampi kun oli niin saman värinen taustan kanssa, mut ei siinäkään ongelmaa ollu. Ihana täkkitausta!

    Hauskaa oli tavata, totta tosiaan! Mää luen tätä nyt ihan eri tunnelmalla ko oon nähny sut kasvotusten. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, hyvä näin! Ja täkkitausta onkin hyväks havaittu! Onneks on noita potentiaalisia kankaitaki vino pino mitä kuvailla blogitaustoiks. :)
      Olo tapaamiseen lähties oli melkeen verrattavis julkkiksen tapaamiseen (niistähän siis mulla on toki siis ihan lukuisia kokemuksia, hah!). "Kohta mä näen Rynttyliisan. Siis RYNTTYLIISAN, joka kirjottaa blogia. Wow!"

      Poista
  3. Hyvä uusi luukki.. kyllä tuota tekstiä pystyy lukemaan.
    Tuossa yksi ilta piruuttain guugletin kotipellon ja löyty ihmeelliseltä venäläiseltä sivustolta, samalla sivulla oli putin ja pyssyjä - huh, että pelästyin. Mutta isäntä sitten tarkisti ja oli sellanen venäläinen sivusto, mihin linkitetään teeseitse-blogeja.. tosin en vieläkään ymmärrä miten mun blogi, pyssyt ja putin sopii yhteen.. No, jatketaan silti kevein mielin bloggailua. Kiva kuosi tuossa koltussa - mainio<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun blogi löyty jostain myip.gs -sivulta, mutta en ymmärrä siitä sivusta paljonkaan.. Ip-osoitteista se jotenkin kertoo, mutta kun en niistä ymmärrä mitään suomeksikaan niin paljon paremmin ei suju englanniksikaan..
      Aika yhdistelmät tosiaan venäjä-sivulla! Huh, säikähtäisin kyllä itekin!

      Poista
  4. Mun silmiin teksti on vaikeaselkoista, mutta minä tykkäänkin kaikesta isokuvioisesta ja selkeästä. :)

    Minulle ei ole vielä selvinnyt, mistä ne kaikki maailman ihmiset löytää mun blogisivuille. Epäilen, että yksi syy on Marimekko-sanassa. Se on mulla tunnisteissa (vai mitä ihmeen viittauksia ne on?). Oikeastaan on hauskaa, että katsojia käy ympäri maailman, mutta sinä vaiheessa, kun tuli ensimmäiset spämmin, vähän säikähdin. "Katsoa saa, mutta koskea ei."

    Ps. Joka aamu, kun keittelen kaurapuuroa, näen kaapissa Clipper-lootan. Ja aina mietin, että pitäisikö minun lähettää ne kuoret sinulle. Saisit kyllä ilomielin loput teetkin. Ei maistu minulle inkivääri, ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mä voisin fonttikokoa suurentaa yhdellä pykälällä ja katsoa miltä sitten näyttää. :)

      Mä en ole ennen juurikaan ees katsellut noita tilastoja sen tarkemmin mutta yhtenä päivänä alkoi kummastuttaa kun kävijöitä oli ollut noin 200 enemmän kuin normaalisti! Kuitenkaan kukaan omista "blogi-tutuista" ei ollu linkannu tätä ja sitten kartta paljasti että se liikenne on USAsta ja tietty aamuyön tunteina. Hmm..

      :) Laatikon otan toki mieluusti vastaan, kaapin päällystämisen jälkeen on jo mielessä seuraavat Clipper-projektit. :) Osoitteen saa vinkkaamalla annakristiina_(at)luukku.com

      Poista
  5. Tämä fontti on hauskan näköinen, mutta mun silmään ehkä hieman hankala lukea. Mutta pidä vaan, jos mä oonkin ainoa joka ei osaa lukea tätä. :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihdoin nyt kuitenkin. :) Saa nähdä miten tiuhaan tahtiin vaihtuu ulkoasu nyt kun on oppinut mistä sitä säädettiinkään. :D

      Poista
    2. Varo vaan! Siihen jää koukkuun. Mun tekisi mieli vaihdella koko ajan ulkoasua, mutta yritän pidättäytyä. :D

      Poista
    3. Ja hei, tämä on tosi hyvän näköinen fontti!

      Poista
    4. Juu, toisiks paras sen koukeroisen jälkeen. Onneks sen sai kuitenki jättää tuonne otsikkoon. :)

      Poista