keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Syyskuisia

Heti alkuun totean, että puhelinkuvat suurennettuna ei olekaan kovin tarkkoja. Pahoitteluni siitä.

Lähipäivinä muutaman fb-palstan kautta on osunut silmiin mainoksia Helsingissä järjestettävästä Kaapelin kirppiksestä, jonne odotetaan 178 myyjää sekä la 4.10 että su 5.10. Helsingissä asuessa tykkäsin Valtterin kirppiksestä tosi paljon, Kattilahallin kirpparille en ole ikinä päässyt ja nyt tuo alkoi houkutella siinä määrin että päätin lähteä ihan myyntihommiin. Tapahtumailmoituksessa luki, että tervetulleita ovat myös omia tuotteitaan myyvät käsityöläiset. Tällä hetkellä luulen siis, että mukaan lähtevät retroiset kolikkopussit, neulatyynyt ja ehkä kokoelma Clipper-tauluja. :) Sunnuntaiksi varasin paikan eikä noita näy enää kovin monta vapaana olevankaan!



Tänään olin hankkimassa sunnuntaina syntymäpäiväänsä viettävälle isälleni lahjaa ja samalla oman kodin sisustukseen nappasin pari korttia. Tämän sarjan kortit onkin tosi nättejä ja ajatuksia herättäviä. Tykkään. :)


Eilen alkoi vaateompelukurssi. 1/3 ajasta meni alkuinfoon, esittelykierrokseen ym. Mun eka projekti on haaremihousut. Toivoin tietty että ne olis valmistunu jo ekalla kerralla ja ens vkolla olis voinu ottaa jo uuden projektin. Ei ihan niin sitten käynytkään ja nyt mietin rohkenenko jatkaa ominpäin kotona. Opistolla sais tietty opetella saumurin käyttöä mutta kun viikko on NIIN pitkä aika odottaa ompeluksen edistämistä. Ehkä täytyy uskaltautua vaan yrittämään.. :)


4 kommenttia:

  1. Voi hitsi! En ole tuollaisesta kuullutkaan! Saiskohan jonkun kaverin mukaan kirppismatkalle? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kysellä! ;) 1300 osallistujaa tapahtumassa jo ja sunnuntain kaikki paikat myyty loppuun. Wow. Kyllä Hki on kirppiksien luvattu kaupunki. :)

      Poista
  2. Mullaki olis kauheesti tavaraa jota vois myydä. Aattelin jotain peräkonttikirppistä, mut niitä tuntuu olevan aina vaan sillon ko mulla on muuta tekemistä. No, ehkä täsä joskus pääsen myymään.

    Kivvaa ko sääki oot päässy ompelukurssille! Se on tosiaan pitkä aika odottaa viikko, että pääsee jatkamaan ompelua, tiiän tunteen. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäks mä luulen että peräkonttikirppiksen myyntipaikkaa pitää havitella muutamia vuosia ennenku tärppää. Se olis kyllä kiva tapahtuma!
      Mä koitin ihan hiukan jatkaa noita haaremihousuja eilen, mutta sit kohtasin ylitsepääsemättömiä pulmia ja totesin etten selviä niistä ilman opettajaa. Joten ihan hyvä että sen kurssin suhteen onnisti. :D

      Poista