perjantai 5. joulukuuta 2014

Yllättävä ompelupöytä sekä herkkuja

Enpä aavistanut että universumi järjestäis eteen odottamattoman ompelupöydän. Ehdin jo vähän sitä harmitella että ensinnäkin mistä löytyy kiva, ehkä retro, kapea pöytä jossa ei ole laatikostoja ja vierekkäin saa sekä ompelukoneen että saumurin. Kuljetusta ei itellä ollut mahdollista järjestää ja Kontinkin kuljetuspalvelu olis ollut 30e pöydän hinnan päälle.
No, kuinkas sattuikaan kun paikallisen Vaihtoringin seinällä näkyi ilmoitus pulpetista ja tuolista 25e:lla. Varasin pelkän pulpetin hiukan halvemmalla ja seuraavana iltapäivänä se sitten jo olikin täällä. Mahtavaa! Jaksan tuon itse kuskata toiseen kerrokseen, missä ompelupuuhat sijaitsevat. Ehkä päällinen vaatii jotain kukallista kontaktimuovia esimerkiksi... :)

Ompelukoneen kanssa ei eilen oikein mennyt nappiin. En tiiä miksi. Jotenkin se puolakotelo asettui aina välillä neulan tielle eikä neula mennyt alas asti. Lopultahan se sitten napsahti poikki koko neula eikä mulla ollut sopivan kokoista enää vaihtaa. Ajattelin töiden jälkeen käydä semmoiset hakemassa ja samalla katsoa sitä saumuria vaan liike oli pimeenä ja varmaan laittanu sitten aiemmin kiinni näin itsenäisyyspäivän alla. No, ens viikolla sitten.


Sitten testatkaas kuulkaa tämmöstä komiaa suklaata jos mielitte jouluherkkuja! Sulatetaan tummaa ja valkosta suklaata. Tumma levitetään leivinpaperille. Siihen päälle pisaroita valkosta joka sitten jollain hammastikulla tms levitellään koukeroiksi. Päälle pähkinöitä murustettuna ja kyllä on hyvää. Ehkä maitosuklaalla olis vielä parempaa mutta tietty noi värit näyttää paremmilta kun on tummaa ja valkosta. :)


sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kettu kukkarossa

Kävi niin onnekkaasti, että olin yhdeltä tutulta ostamassa kaupalta kukkaronkehyksiä. Ensinnäkin sain hyvän alennuksen, sitten rullan semmosta nauhaa josta voi ite silittää kanttia kaupanpäällisinä. Sitten löytyi vielä tiskin alta pakanloppu kettukangasta, joka on IHANAA! Tota oli pakassa myös turkoosina ja sitä pitää kyllä vielä käydä hakemassa joku päivä. Siitä pienestä kappaleesta sain tehtyä 7 kukkaroa. Tänään matkaavat taas mukana joulumyyjäisiin. Saa nähdä, löytyykö uusia koteja näille jo. :)

Kuvausalustana on muuten pyöreä pöytäliina, jonka löysin viime viikonloppuna Turusta kirpparilta. 1,50e ei ollut paha hinta maksaa ja tosta tuli ehdottomasti mun uusi suosikkiliina. :)


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Juliste

Keskimäärin kaksi vuotta kestää ihmisen laittaa seinälle juliste. Ihan siis sinitarroilla, eli projekti ei ole vaatinut poraamista tai muuta. Pari vuotta sitten kesällä tämän hankin Tallipihan kivasta putiikista. Nyt kun vaihdoin ompelunurkan huonekalujen järjestystä, jäi yksi seinä tyhjän näköiseksi ja muistin tämän olemassaolon.


Että siinä se nyt on. :)


Ommellut en oo kyllä tänään pistoakaan. Sen sijaan ilta on vierähtänyt laminoidessa vanhoja joulukortteja. Saatan vielä naulata noita lautoihin kiinni kun naapurien kotirauha ei tähän aikaan vielä liene koetuksella. :) Semmosia puuhia.



lauantai 15. marraskuuta 2014

Halsteri ja ompelunurkkasuunnitelmat

Meneillään on töitä, partiota, joulumyyjäisiä, ompelukurssia, kirppismyyntiä ja mitähän vielä. Blogi ollut taas tauolla muutaman viikon. Jos nyt hiukan kuulumisia ennen unille menoa.

Huomenna mennään päiväretkelle 1-4-luokkalaisten partiolaisten kanssa. Väsäsin tänään ohjetta halsterin tekoon ja sahailin valmiiksi puita sekä tuohon että naulakkoa varten. Hih, hauska päästä kokeilemaan miten tuo toimii. Ja vielä parempaa on antaa lasten tehdä itse koko homma alusta loppuun asti. Partio on kyllä siitä kiva harrastus että uusia kokemuksia saa niin ekaluokkalainen kuin allekirjoittanut kolmekymppinen. Vuodenvaihteessa mun pitkä lippukunnanjohtajapesti päättyy ja innolla jo odotan, mitä sen jälkeinen aika tuo tullessaan. Uusia kursseja, ehkä joku pesti partiopiirissä, ken tietää! Retkellä huomenna saavat lapset itse keittää kanakeittoa retkikeittimellä ja tehdä sämpylät tuota halsteritouhua varten. Ilman pitäisi suosia, pari astetta plussalla eikä sateita.


Kirppareilla oon käynyt säännöllisesti ja edelleen on kyllä hyvin vaikea kieltäytyä ostamasta jos joku ihana kangas on tarjolla halvalla. Tämäkin iso, mustavalkoinen omppupöytäliina oli 2 euroa. Eli siis toisin sanoen "pakko saada" -ostos. Kangashylly on niin täynnä että on pitänyt levittäytyä jo vähän muualle niiden kanssa. Eilen tosin sain oivalluksen katsellessani yhtä vaatekaappia. On nimittäin puolet kaapista sellaista "henkaritilaa" ja koska siinä on tällä hetkellä vaan pari jotain muistojen laatikkoa ja ilmankostutin, niin nehän saa siirrettyä johonkin muualle ja tilalle laittaa korkeat kangaspinot. Kuinka kätevää! Myöskin suunnittelun alla on ompelunurkkauksen uudelleenjärjestely muutenkin, sillä veronpalautuksilla aion hankkia saumurin ja sillehän pitäis sitten tietty joku tila järjestyä. Taidan olla yhteyksissä vuokranantajaan ja kysellä, josko jonkun hyllyn tai pikkukaapin saisi siirtää pois..


Joulumyyjäiset lähestyy kovalla vauhdilla. Anoin kahta lomapäivää ihan vaan sitä varten että saan valmiiksi näitä kaikenlaisia projekteja. Myyjäisiä on nyt tiedossa kolmet ja luultavasti neljännen paikan vielä varaan yhdestä ostoskeskuksesta. Osa tapahtumista on kyllä niin hurjissa hinnoissa, ettei ole mitään mahdollisuuksia osallistua tämmösillä noin 5e tuotteilla. Jotenkin toisaalta kyllä houkuttais ens jouluna lähteä kisaamaan vaikkapa Turun suurtorin joulumarkkinoista.. :) No, kaikenlaisia suunnitelma sitä taas on.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Oranssi

Poikkesin tavoistani värimaailman suhteen kun Kontissa hyllynreunalla odotteli kaksi muovikulhoa euron kappale. Pohjassa lukee Kold plast Denmark. Oranssi kuulemma antaa virtaa kun on veto pois. Ehkä siksi noin niin kutsuikin. Toivottavasti tekee tehtävänsä. Tarviiki jättää ne muutamiksi päiviksi tuohon pöydälle odottelemaan.. :) Ja ehkä vaihtaa jotain sinisiä asioita energisempiin väreihin. Ootteko te huomannu että väreillä olis vaikutusta energiatasoon tai muuhun?


Joulumyyjäiskausi lähestyy. Eilen oli mukava vapaapäivä käsitöiden parissa. On vaan niin monta rautaa samaan aikaan tulessa näissäkin että pienen tilan lattia on ihan kaaoksen vallassa koko ajan. Eilen leikkasin ja liimasin ananaspurkkineulatyynyihin reunoja, täyttelin niihin palloja vanulla, leikkasin valmiiksi kolikkopussien paloja, kiinnittelin lautatauluihin lisäkoristeita ja koukkuja. Pieniä taulukoukkuja tilasin muuten Ebayn kautta. 3,60e posteineen 100kpl. Ei huono diili. Ja ihan hyviä on, ei valittamista.


Huomenna jatkuu vaateompelukurssi ja aion sinnikkäästi yrittää saada lapaset onnistumaan. Onneksi niihin ei mee paljoo kangasta jos ja kun menee pieleen. Tänään Kontista löytyi myös violettia resoria sekä jotain vähän villaa muistuttavaa, toiselta puolelta liukaspintaista kangasta, josta tulis varmaan hyvää vuorta niille tumpuille. Katsotaan.

Kun veronpalautukset tulee, mä kyllä hankin sen saumurin. Onks joku malli, mitä suosittelette? Alottelijalle helppo ja kuitenkin hyvä.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Sateisen päivän tunnelmat

Ulkona on sateista ja harmaata. Hetkittäin omassa mielessäkin. Tarttis varmaan aloittaa joku vitamiinikuuri, josko siitä sais vähän lisää puhtia.

Retkahdin ostamaan tuommosen kihartimen. Kävin viikolla kampaajalla leikkauttamassa hiukset ja se suositteli että semmonen minisuoritusrauta olis tosi kätevä että sais latvoja käännettyä. Mulla on siis toiselta puolelta koneella ajeltu lyhyeksi ja toiselle puolelle kasvatan pidempää pätkää. Prismassa ei ollu miniversiota mutta mietin että ehkä tämä ajaa melkein saman asian. Töissä on valokuvauspäivä torstaina ja sitä ajatellen tuli sitten panostettua noin 20e verran.

Mun muistot kihartimeen liittyen on kyllä ihan aikojen takaa. Äitillä oli semmonen vanha, beigen värinen kiharrin missä vaihtu pieneen "koloon" punanen merkkipiste kun se oli riittävän lämmin. Ei puhettakaan mistään valoista tai siitä että se olis heti käyttökunnossa. Kauhia kärykin siitä aina tuli kun sen seinään kytki. No, toivottavasti tuo on eri maata. :)


Tällä viikolla tuli Ihana-lehden joulunumero. Muutama hauska idea taas kokeiltavaksi. :) Askartelulehtien tilauksista kyllä mieluusti maksaa sillä moniin numeroihin tulee palattua vuosittain tai jopa monta kertaa vuoden aikana.


Kontista löytyi kaksi oranssia tyynyliinaa tässä viikolla myöskin. Tein siitä jo pari kolikkopussia ja yksi isompi versio on toisen puolen liimausta vaille valmis.

Yks juttu, mikä on oikein tosi mainiota, on se että Puodin näitä pusseja saan viedä lähipäivinä Tampereella sijaitsevaan vintage kauppaan Forget-Me-Nottiin. :) Tsekkaa linkki, siellä on vaikka mitä ihanaa ja myöskin retrokahvila. :) Ihan unelmapaikka! Sijaitsee lähellä Koskikeskusta, joten helppo kohde sellaisellekin joka ei kaupunkia niin tunne.


Ei hassumman näköstä, vai mitä? ;)


maanantai 13. lokakuuta 2014

Viikonlopun löydöt

Salossa kolme kirpparia äidin kanssa. Tarjotin makso vitosen. Vähän siinä rajoilla meni et oliko turhan kallis, mutta ehkä sitä välillä voi vähän hövelimmin tuhlata. Mitään akuuttia tarjotintarvetta mulla EI ole, mutta...


Pupu Tupuna -kokoelmaan lisäys. 1,50e. Vähän tommonen uudempi ulkoasu mutta kun tämän sai halvalla ja tota pulmaa ei vielä kokoelmissa ole niin menköön.


Pussilakana 5e.


Me & i -tunika 7,50e itselle. Alunperin 15e mutta oli pöydässä -50% -lappu. Tuuria matkassa siis.


Semmosta tällä kertaa. Mukavaa syyslomaa lomaileville. Itse ahkeroin töissä ja säästän lomapäiviä joululle. :)

perjantai 3. lokakuuta 2014

Lokakuuta

Mä en saata käsittää ajan kulua! On pitänyt kaivaa esiin pitkäpunttiset yöhousut, sormikkaat, heijastimet. Aamuvuoroon on saanut lähteä tähtitaivaan alla. Patterin johto vielä odottaa kytkemistään -kiirekös tuolla kun tarkenee.

Kontissa ilahdutti tällä viikolla kukallinen aluslakana, 2,50e. Jonkun pienen tahran siitä löysin. Saa nähdä onko se siinä jäädäkseen. Kontissa kuitenkin on aina kyllä pestyjä kaikki liinavaatteet.. No, paljon on käyttökelpoista joka tapauksessa.


Tigerin lokakuun uutuuksissa oli ihana peltisalkku kolmella eurolla. Mä aina työlläni perustelen sitä että muka tarvitsen näitä. Ja siis onhan tämä ihana -vaikka laululaukuksi.


Huomenna on vapaapäivä. Ajattelin poiketa Forget-Me-Not -kaupassa tuolla kylillä. Clas Ohlsonilta pitäis noutaa laminointikalvoja, kontaktiliimaa (jos on sopivan merkkistä) ja jos sellanen dymo-kirjoitin tulis vastaan niin ehkä on aika jo taipua sille. :) Rannekello olis hankintalistalla myös.

Iso osa päivästä menee toki pakatessa sunnuntain kirppisreissua varten. Miten matkalaukku tuntuukin yhtäkkiä tosi pieneltä? Vaikkei siellä ole paljon mitään vielä! Tarvii varmaan tuollanen iso kassi heittää vielä "repuksi" että saa mukaan tarpeeksi aarteita. Voi, ihana lähteä kyllä katsomaan suuren maailman kirppistä! Facebookin mukaan tulijoita on jo päälle 2000. Sehän onkin melkein se määrä, mitä kotikunnassani on asukkaita..

Tänään pääsin töistä jo aikaisin, olin kotona yhden tienoilla. Oli ihana laittaa pyykit koneeseen ja ottaa sillä välin päiväunet. Tällä kertaa sain ihan nukuttua. On meinaan ihan ärsyttävintä ikinä kun koittaa nukkua ja uni ei tule. Mutta nyt kaksi viiden herätystä teki tehtävänsä ja aijai! Sitten päiväkahvit, puhelu äidin kanssa ja hiukan puoteilua. Tein lisää mainosmagneetteja, liimailin neulatyynyihin nappeja ja kiinnitin somistelankarullia, laminoin vanhoja joulukortteja tulevaa tauluprojektia varten. Essujakin pitäis ommella tässä vielä. Ehkä huomenna.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Lämpöä.

Ihminen tekee yllättäviä asioita. Esimerkiksi nyt vaikka varaa Vaihtoringistä pöydän vaikkei sille varsinaisesti olisi edes tilaa. Tiedättehän, kun näkee ilmoituksen jostakin kivasta eikä vaihtari / summa ole kummoinen, on vaan pakko toimia nopeasti. Tämä vaihtui kolmeen pussiin maissisuikeroita, eli hintaa tuli yhteensä vähän vajaa 6e. Mielestäni ei liikaa. Tuossa se sitten odottaa mahdollista tulevaa työtilaa, että pääsis sinne. Asioilla on tapana järjestyä, sanotaan. Siihen uskonkin kyllä mutta kun olis tuota kärsivällisyyttä vielä hiukan enemmän annettu niin... ;)


Vielä en ole patterinjohtoa kiinnittänyt pistorasiaan. Pari pesällistä puita on tosin tullut poltettua viime viikolla kun hyytävät tuulet puhalsi yli ja lämpötila oli ulkona nollan tienoilla. Tänään sitten taas olikin jo vähän lämpimämpi, mutta sähkölaskussa säästämisen nimissä koitan nyt vielä hetken pitkittää tuota sähkölämmityksen kytkemistä päälle.



Mitäpä tänne muuta. Viikolla saa alkaa kasailla kokoon juttuja, mitkä lähtee mukaan Hkiin Kaapelin kirppikselle sunnuntaina. Ajattelin napata mukaan ainakin kolikkopussit, neulatyynyt, mainosmagneetit, varmaankin ylimääräisiä kankaita ja jotakin muuta pientä mikä nyt matkalaukkuun sopivasti mahtuu. Matkalaukku pitäis tosin ensin tyhjentää edellisen kirppisreissun jäljiltä ja tsekata mitä sieltä ottaa mukaan tuonne "suureen maailmaan". Onkos joku teistä tulossa kirppikselle vkoloppuna?

tiistai 16. syyskuuta 2014

Vaateompelusta kotiintuomisia!

Toinen vaateompelukurssin ilta takana ja hurraa, valmiit haaremihousut kotiin! Tein 36-koon kaavan mukaan ja ymmärsin, että kaava on ehkä vähän pidempijalkaiselle suunniteltu kuin mitä itse oon.. Kokeilin saumuria ekan kerran elämässäni ja pitihän se arvata, että siihen hullaantuu! Tottakai kässäluokan koneet on ihan huippuluokkaa enkä tiiä jos ikinä sellaseen ihan vastaavaan olis edes varaa, mutta että jonkunlainen saumuri edes.. Ei kai se ihan mahdotonta olis. Tosin tila loppuu kotinurkissa kesken, ei mahdu saumuri mun pienelle ompelupöydälle vaikka miten asettelis. No, katsotaan tuleeko tila-asiaan vielä iloisia käänteitä loppuvuoden aikana.. ;)


Kontissa oli kolmella eurolla tossa loppuviikosta taas vallan ihana pussilakana. Taitaa kyllä mennä käyttöön, kun en raaski ainakaan heti pilkkoa. Laitoin kyllä taas kaksi vähiten mieluista lattialle odottamaan toimenpiteitä. Varmaan leikkaan paloiksi ja myyn eteenpäin kankaana. Pussilakanalle kun tulee kokonaisena niin paljon postikuluja jos tykkäis jossain retropiireissä myydä. Hmph.


Hehei, tänne on tullut myös yksi uusi lukija! Tervetuloa! :)

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Syyskuisia

Heti alkuun totean, että puhelinkuvat suurennettuna ei olekaan kovin tarkkoja. Pahoitteluni siitä.

Lähipäivinä muutaman fb-palstan kautta on osunut silmiin mainoksia Helsingissä järjestettävästä Kaapelin kirppiksestä, jonne odotetaan 178 myyjää sekä la 4.10 että su 5.10. Helsingissä asuessa tykkäsin Valtterin kirppiksestä tosi paljon, Kattilahallin kirpparille en ole ikinä päässyt ja nyt tuo alkoi houkutella siinä määrin että päätin lähteä ihan myyntihommiin. Tapahtumailmoituksessa luki, että tervetulleita ovat myös omia tuotteitaan myyvät käsityöläiset. Tällä hetkellä luulen siis, että mukaan lähtevät retroiset kolikkopussit, neulatyynyt ja ehkä kokoelma Clipper-tauluja. :) Sunnuntaiksi varasin paikan eikä noita näy enää kovin monta vapaana olevankaan!



Tänään olin hankkimassa sunnuntaina syntymäpäiväänsä viettävälle isälleni lahjaa ja samalla oman kodin sisustukseen nappasin pari korttia. Tämän sarjan kortit onkin tosi nättejä ja ajatuksia herättäviä. Tykkään. :)


Eilen alkoi vaateompelukurssi. 1/3 ajasta meni alkuinfoon, esittelykierrokseen ym. Mun eka projekti on haaremihousut. Toivoin tietty että ne olis valmistunu jo ekalla kerralla ja ens vkolla olis voinu ottaa jo uuden projektin. Ei ihan niin sitten käynytkään ja nyt mietin rohkenenko jatkaa ominpäin kotona. Opistolla sais tietty opetella saumurin käyttöä mutta kun viikko on NIIN pitkä aika odottaa ompeluksen edistämistä. Ehkä täytyy uskaltautua vaan yrittämään.. :)


lauantai 6. syyskuuta 2014

Viiden kuvan kuulumiset

Josko taas välillä kiinni tähän blogielämään. Johan tässä melkein 3kk tauko olikin välissä. Tällä aikaa olen...

- Tehnyt päiväretken Helsinkiin, josta löysin tämän ison, uudenveroisen rasian vitosella Hietsun kirppikseltä.


- Ollut Isonkyrön 1700-luvun markkinoilla myyntihommissa ja tehnyt itse myös yhden ostoksen. Korvisten teksti kolahti.


- Osallistunut ravintolapäivään Tampereella hyväksi havaitussa puistossa. Myytyjä piirakanpaloja taisi olla 78kpl lopulta. Tässä oli valmistumassa kanapiiras aurinkokuivatuilla tomaateilla.


- Ilmoittautunut työväenopiston vaateompelukurssille. Ilmottauduin noin puol tuntia sen jälkeen ku ilmoaika oli alkanut. Illalla viidestä kurssista kolme vai neljä olikin jo täynnä. Hyvää tuuria matkassa siis. Ensi tiistaina se alkaa. Hankin kaavapaperia sen verran, että josko tolla syksyn pärjäis. ;) Kirpparilta löytyi kiva pussilakana, josta teen jonkun ompeluksen kurssilla.


- Käynyt kirppareilla, kuinkas muutenkaan. Tänään löytyi kahdella eurolla peli. Töitä ajatellen tulee tehtyä aina välillä hyviä hankintoja. Muksujen kanssa on kiva pelata tuommosta, ehkä blokaten pois noi muutamat vaikeimmat. :)


torstai 19. kesäkuuta 2014

Hamonen ja kodin palasia

Ihan hurjan hyvä draivi ollut nyt ompelujen suhteen. Eilen syntyi puotiin 4 vaatetta, joista yksi oli tämä 36-kokoinen hame vanhasta pöytäliinasta. Siitä tulee vielä toinen samanmoinen, sillä kokonainen pöytäliina olikin ihan valtava yhdeksi hameeksi.


Sitten muistin kamerassani olevan hauskoja asetuksia, kuten "värikäs". Sillä sitten napsin muutaman kuvan kotikolostani. Purkkeja, purkkeja. Noi lasiset on ihania mutta ne kyllä vähän kaipais dymo-tekstiä kylkeensä..


Kasveilla menee hyvin. Isosta kiinanruususta juurrutettu varsi tekee uutta lehteä vauhdilla.


Ompelunurkassa hallittu kaaos. Kun kummempaa työtilaa ei ole, kankaiden leikkuut tapahtuu matolla. Isompia tiloja ootellessa..




Kirpparilta löytyi taannoin tämä pieni kori ja joku kertoi sen olevan ompelukori. Laitoin sinne nyt sitten pitsit, kuminauhat, kantit ja pitsiliinat.


Ystäväni.


Vielä muutama väripala.





Kello maksoi muuten Turussa Hassisen kirpparilla 3e!

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Ompeluonnistus!

Huhhei. On meinaan tullut siivottua ja järjesteltyä pari päivää urakalla. Piti laittaa kämppä edustuskuntoon kun työkamu oli tulossa kylään ensimmäistä kertaa ja onhan se nyt kohteliasta, ettei ihan pahimpaan läävään ovea avaa. Askartelutarvikevarastoa karsin muovikassillisen verran, laitoin paikalliseen vaihtorinkiin tyrkylle ja hetkeä myöhemmin mulla olikin kilo uusia perunoita sekä wc-ankka. Hyödyllisiä vaihtareita jälleen. :)

Edelleen on paljon sellasta mitä en tartte, mut sen tarkemman tsekkauksen aika on joku toinen päivä. Peltipurkit(kin) on mun heikko kohta. Yksi sisältää nappeja, toinen kukkaronkehyksiä, kolmas joulukiiltokuvia ja semmosia, neljäs niitä ihania tuoksuvia pikkupapereita lapsuusvuosilta (!!!) ja viidettä en ees muista. Ehkä se on tyhjä. Toi aarrehylly olis jo itessään melkein yhden kirjotuksen aihe. :D


No sitten totean myös, että voi hyvän tähden sitä tahtia millä uusia kivoja kankaita löytyy. Onhan se mahdotonta vastustaa kirppareilla retropussilakanoita, jos hintalapussa lukee 3e! Kuten kuva kertoo, ei tahdo mun minimaalinen hylly enää riittää kaikille. Vaikka eipä sillä, tarttee vaan ahkeraan ommella ja laittaa myyntiin kaikenlaista.


Siitä tulikin mieleeni, että tänään syntyi hame. Eräskin Kukka blogissaan neuvoi, miten hame ommellaan helposti ja nopeasti. Ajattelin, että kovin pahasti ei voi mennä vikaan ja rohkenin yrittää. Valmiin tuotoksen jälkeen ymmärsin, että aikuisen mekkoon vyötärön takakappaleeseen saakin lisätä jonkun verran mittaa.. No, ensi kerralla sitten parempi tuuri. Kyllä se päälle menee, mutta aika hitaasti saa edetä pukemisessa takamuksen kohdalla ettei kuulu rits ja räts. Vaikkei ekan hameen kanssa ihan nappiin mennytkään, opin ainakin miten rypytyslangan kanssa toimitaan. :) Ja samoin tekemään kuminauharypytyksen taakse. Jes!

Kontista nappasin eilen mukaan palan raidallista, ohutta trikoota. Aamulla luin yhdestä blogista puolestaan resorin ompeluohjetta ja mietin että eiköhän tämmönen laiteta ihan samalla kaavalla ja tadaa -onnistui! Mulle sopii nää tällaset nopeet projektit. Meniköhän tässä 15-20min. Väriyhdistelmä ei ole ihan uskomattomin ikinä, mutta tekniikkaa tässä nyt opeteltiin eikä värioppia. ;) Ja siis mieltymyksiähän on monia, ei tää mun omaan käyttöön tuu kuitenkaan. Nyt kun mulla on varastot täynnä noita puuvilloja, alan varmaan seuraavaks tonkia kangaslaareja trikoiden varalta.


Älkää välittäkö pölysestä peilistä. Ei oo ompeluinnostukselta kerinny pyyhkiä. :D

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Siirtymävaihe

Aika kääntää taas uusi lehti elämässä. Kahden vuoden sijaisuus päättyi ja tulevasta en vielä tiedä. Kesäloma on nyt alkanut ja moni asia kaipaa järjestelyä. Olohuoneeseen on kasattu kirppistavaraa, muuttokuormia työpaikalta, kesän käsityöprojekteja ja ties mitä muuta. Listalla on usempi kymmenen kohtaa, mihin tarttua loman aikana. Vaan eipä sillä, järjestely ajan kanssa on mukavaa. Siistissä kodissa energiakin on ihan toisenlainen. Maanantai-iltana mulle tulee yksi kaveri kylään, joten sitä ennen pitäisi tapahtua järjestelyrintamalla. Onneksi huominen on kokonaan vapaapäivä ja se maanantaikin iltaan asti. Kunnianhimoisissa suunnitelmissa oli myös jonkun leivonnaisen pyöräyttäminen vaan saapa nähdä. :D


Tämä hauska pussilakana löytyi kirpparilta 3e:lla ja siitä on tehty jo yksi synttärilahjamekko sekä yksi myyntiin. Tosin myytävää kappaletta ei ole vielä julkaistu kun pitäis ihan kokonaan päivittää tuo Puodin facebook-sivu.


Niin, lähdön tunnelmia töissä. Piti itkeä moneen otteeseen. Paljon hyviä hetkiä jäi muistoihin ja onneksi myös muutama ystävä, jonka kanssa olla tekemisissä jatkossakin. Yksi tulee tosiaan katsomaan matalaa majaani maanantaina, toisen luo menen juhannuksena ja kolmannen kanssa on viritelty heinäkuun alulle keikkakuvioita. :) Neljännen häitä juhlitaan kesällä myöskin.


Lomalaiset lomatunnelmissa.


Kattilassa kiehuu uudet perunat ja tuoksusta päätellen kohta vois olla valmista. :) Ilta-aurinko paistaa ja odotan innolla huomista puuhailupäivää. Tiedä vaikka tänäänkin vielä jotain hauskaa keksisi illan ratoksi.