maanantai 13. tammikuuta 2014

Kauppa, Kirppari, Kodinlämpö

Tammikuuta eteenpäin. Talvi pakkasineen saapui viimein! Lukkosulaa sai tänään aamulla viritellä auton oveen, onneksi oli tänä talvena tallessa eikä hukkateillä kuten viimeksi. Toivottavasti auton kanssa ei muutenkaan tulisi tänä talvena ongelmia. Vuosi sitten vaihdettiin akku kun nappasin yhdet parkkisakot kun ei lähtenyt auto aamulla käyntiin ja piti juosta bussille (miettimättä tietenkään yhtään pysäköintimääräyksiä).

Kangaskauppaa olen tehnyt ahkeraan netissä. Tigeristä hain vähän lisää paketointitarvikkeita, ettei lopu ihan heti kesken.


Tänään mulla oli sovittuna keskustassa muutamat kaupat. Yksi oli Lumppulassa varannut multa käsipyyhkeen ja sen merkeissä tavattiin tänään. Siitä 1,5h päästä piti olla toisten kauppojen (joskin 1e arvoisten), mutta unohduksen myötä ei sitten ollutkaan. Kuitenkin siinä välissä kävin kahdella kirpparilla. Radiokirppikseltä ruskea sammaritakki (lapussa lukee Pia & Paula) lähti puoleen hintaan kolmella eurolla ja verhon pala (kolikkopussiksi) 1e:lla. Fidasta muovinumerot 1,10e. Pussissa oli muutama muukin numero vielä ja jakolasku- sekä yhtäsuuruusmerkki mutta mitä mä semmosilla. Nyt on täydellinen kokoelma, jossa numerot ja kirjaimet. Jes!


Tänään sitten kun pakkanen oli päälle 10 astetta, laitoin kakluuniin puita. Kaksikerroksisen kaksioni yläkerrassa ei ole patteria tai muutakaan joten ajattelin teholämmitystä kynttilöillä. 2 pöytäkynttilää ja 7 tuikkua sai aikaan tällaisen nykytaideteoksen. Ilmeisesti tuikun sivuttaissuuntainen lämpöarvo on myös ihan kiitettävä. Ei mennyt aivan kuin Strömsössä tämä juttu. Onneksi kynttilöitä vielä riittää! Huomenna uusi yritys kunhan metallikuoret on ensin kaivettu tuosta kasasta pois. Voi jestas tätä.. :D


2 kommenttia:

  1. Oi meidän mummulla on kans noita lautasia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä löysin Kontin tuunauksesta ja maksoin 40snt. Niin se Arabian arvo laskee kun on joku muka-halkeama. :D

      Poista