sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Tervehdys Ylläkseltä!

Täällä sitä ollaan noin 800km päässä kotinurkilta. Viimeksi kun täällä käytiin, oli pimeää melkein aamusta iltaan. Nyt onkin hauska katsella säätiedotteita, joissa luvataan auringonpaistetta klo 03 yöllä. Eipä täällä liiaksi asti ole ruuhkaa ja monet paikat avataan vasta kun syksyn ruskasesonki alkaa. Hyttysiä tosin riittää, mutta siitä hiukan varoilteltiinkin jo ennalta.

Matkalla bongattiin muutama poro, onneksi. On ne semmosia hyvänmieleneläimiä. :)


Metsässä kasvoi hurjasti tämmöisiä, mitälie. Tuleekohan näihin marjoja ja jos niin mitä?


 
Myöhemmin kesällä olis aika hyviä apajia...!


 
 
Kodassa viriteltiin tänään syömistä. Nyyttejä, joissa uusia perunoita, porkkanaa, sipulia, kesäkurpitsaa ja mustapippuri-tuorejuustoa. Oikein oli makoisaa. :)
 




6 kommenttia:

  1. Komeat on maisemat! :)

    Tuo kasvi taitaa olla ruohokanukka. Itsekin niitä ihailin ja kuvailin joskus pohjoisen reissulla, kun niitä ei täällä päin Suomea kasva. Ainakaan en ole koskaan niitä täällä nähnyt.

    Noita kasvisnyyttejä teen itsekin usein grillaillessa, joskus myös ihan uunissa. Meillä sisuksiin sujahtaa yleensä punasipulia, kesäkurpitsaa, bataattia ja paprikaa. Yleensä pyöräytän ne kulhossa sekaisin, joukkoon öljyä ja mausteita. Tuorejuuston laitan monesti sulamaan joukkoon vasta kypsennyksen jälkeen. Superherkkua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täällä pohjoisessa on kyllä kiva hämmästellä niin kasveja kuin muutakin etelän asukeille harvinaista. Tänään esimerkiksi vastaan liihotteli ihana perhonen, jonka nimi tarvii kanssa selvittää hetimmiten. :)

      Viisasta olisikin kyllä ollut laittaa tuorejuusto vasta viimeisenä -vähän tuppas sulamaan liiaksikin nuotion kuumuudessa. Edam-kuutiot maistuu nyyteissä myös. :) Pohdittiin kanssa, että voikohan nyyttiin rikkoa kananmunaa vai mitenköhän siinä mahtaa käydä.. Täytyy ensi kerralla kokeilla. :)

      Poista
  2. Oi ihana pohjoinen! Muksuna vaellettiin tuntureilla ja tiettömillä teillä vanhempieni kanssa. Moneen vuoteen en ole noin ylhäällä käynyt, harmi. Kyllä mä vielä omatkin muksut tunturiin vien!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tää semmoinen paikka on että kun kerran käy, niin tekee mieli vaikka joka vuosi uudestaan. Ja ruska-aika se paras olis. Toki miksei talvikin jos hiihtää tykkää, mutta mä en lukeudu niihin. :D

      Poista