maanantai 4. helmikuuta 2013

Partiotouhuja

Viikonloppu meni partion merkeissä, lippukunnan talviretkellä. Ensimmäinen yö nukuttiin naapurilippukunnan laavulla. 10-12-vuotiaita oli menossa mukana ja valvoivat pareittain tunnin kipinämikkoina. Suurin osa yöstä oli aika viileät tunnelmat ja vähän väliä sai herätä hyssyttelemään innokkaita kipinävuorollaan jutustelijoita. Monelle oli toki homma eka kerta laatuaan. :) Käveltiin pimeässä metsässä illalla noin kilometrin mittainen lenkki ja niin vain isotkin piti kädestä kiinni ja sanoivat vähän pelkäävänsä.. :) Iltapalaksi tehtiin hedelmänyytit, namnam!





Lauantaina yritettiin pystyttää meidän uutta telttaa, mutta todettiin se aikalailla mahdottomaksi. Tarvii perehtyä ajan kanssa paremmin. Onneksi oltiin paikassa jossa oli myös muita mahdollisuuksia majoituksen suhteen. Muutama nukkui pienessä mökissä, osa kodassa tulta vartioiden ja 6 uskaliasta lumimajoitteessa.

Lumimajoitejuttu olikin aika jännä! Mietin, että voiko joku oikeesti saada hypotermian kotiinviemisiks mut onneks kaikki sujui mallikkaasti. Kaivettiin lumiauran tekemään kinokseen kolot, joissa taka- ja sivuseinät. Päälle laitettiin pressu ja sen reunoille lumikokkareita ettei karkaisi yön aikana. Lattiaksi havuja ja niiden päälle alustat ja makuupussit. Yöllä oli pakkasta jotakin 5-10 asteen välillä. Heräsin kahdelta ja sanoin vieruskaverilleni että olen vähällä luovuttaa kun tuli vilu. Ei antanut sitten kuitenkaan kantti myöden, joten jatkoin unia. Neljältä naapuriboksin poika tuli sanomaan ettei saa unta. Lähetin sisälle nukkumaan. Kohta kello oli kahdeksan ja kodassa nukkuneet tytöt tuli meitä herättelemään. :)


 Muksut kokkaili itelleen riisiä ja kanakastiketta. Omien sanojensa mukaan tuli mahtavaa!



Sunnuntaina tehtiin mm. sytykeruusuja ja linnunruokaa. Oikein mukavia juttuja vkoloppu täynnä. Kaiken kruunasi vielä pikkuyllätys. Sunnuntaina oli muutaman tunnin mittainen perhepartio, joka on avoin kenelle tahansa. Ilmotettiin siitä paikallislehteen, jossa on palsta menovinkeistä. No, yhtäkkiä pelipaikalle ilmestyi toimittaja sieltä lehdestä! :D Olipahan kuvauksellinen olo sen lumiyön jälkeen ja voi olla että vastailin kysymyksiinkin jotain aivan höpöjä.. Onneksi se otti paljon muitakin kuvia ja elättelen toiveita ettei mun kuva siinä näy vaikka haastateltiinkin..

Parhaat jutut vkoloppuna:
- 7-vuotias tyttö hakkas ekan kerran vasaralla naulaa
- se mahtavan makuinen kanasoosi
- "tästä mä kyllä kerron mun kavereille!" "tää retki on ollu tosi kiva!"
- 11v poitsujen ylpeys lumimajoitteesta herätessä
- perhepartion osallistujat noin 30km päästä
- no, ehkä vähän se lehtijulkisuuskin -lippukunnan toki, ei niinkään itseni.. :D

Kyllä mä niin vaan tästä harrastuksesta tykkään! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti