Tällä viikolla posti on ilahduttanut kahdella lehdellä. Askartelulehtien aatelia. Ideoita niin töihin kuin itselle muutenkin. :) Vielä en ole selannut. Illat on menny valmistellessa lauantain isoa partiokisaa. Ehkä sunnuntaina on aikaa lehdille sekä ompelulle. Viisi kukkaroa odottaa kehyksiä. Tällä viikolla oon joka aamu herännyt töihin viideltä. Iltaisin ei ole paljon jaksanut puuhata, vaan on tehnyt mieli aikaisin nukkumaan. Hetki telkkaria, facebookia ja unille.
Pelastusarmeijan kirppikseltä löysin alla olevan tyynyliinan eurolla. Oli niin nätti, että taitaa päätyä ihan käyttöön. Kerrankin. Huomenna töihin vasta kymmeneksi. Jos aamulla kävis Kontissa ennen työpäivän alkua. Ei kai haittaa vaikka tänään siellä just kävi?
Ei haittaa, pääsetpä heti aamusta uusille apajille :)
VastaaPoistaMä käyn nykyään kerran viikossa kontissa, työvuoroista riippuen joskus kahdesti. Iltavuoroon mennessä ei ehdi aamulla ja illalla on jo hinku kotiin muksujen luo etteivät kovin pitkään joudu olemaan yksin.