keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Kesätervehdys

Niin kovin paljon puuhaa kasaantuu aina toukokuun lopulle. Nytkin on menty tukka putkella. Olotila on ollu suht samanlainen kuin 5-vuotiaan pojan piirtämä kuva musta. Vauhdilla eteenpäin, pääosin hyvällä fiiliksellä. Ja hiusten väristä ei tingitä! :) Tuo sininen uloke takana on käsilaukku, jos ette hoksanneet.


Ikinä ei kuitenkaan ole niin kiire, ettei ihan hiukan ehtisi kirpparilla pyörähtää. Tulinkin Konttiin hyvään aikaan kun sinne oli juuri tuotu kasa ompelulankoja. Hinta kun oli 4e/kg, ei näistä paljon pyydetty. Sarviksen tarjotin, langat ja vetoketjut yhteensä 4,20e.


Kotiin on kannettu kivoja pieniä muistamisia lapsukaisilta, jotka jäivät jo lomille.


Viime viikonloppu vierähti Tampereen Tallipihalla Puotipuuhissa. Oli ihan lystiä, vaikkei kenenkään myyjän mielestä ollut mikään ihan uskomaton rahanlähde tämä. Kesäkauden avajaiset oli siis kyseessä ja pilvinen sää varmaan vähän verotti väkeä, koska kahtena viime vuonna on kuulemma ollut enemmän.



Aurinko alkoi pilkistellä viimeisen tunnin aikana ja ai että, miten hyvältä maistuu mustakin kahvi noin piha-olosuhteissa. No, mulla oli kyllä pieni myyntikioski ja tykkäsin! Melkein kuin olis jo oman liikkeen omistaja! :)


Työpäiviä on jäljellä vielä 3 ennen kesäloman alkua. Sitä lystiä riittääkin sitten KAH-DEK-SAN viikkoa! Missäköhän vaiheessa alkaa kaivata takaisin työrutiineihin..? :)

12 kommenttia:

  1. Oletpas sinä kaunis...ja sininen käsilaukkukin...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä imarteleva kuva. :) Ja vielä pojan piirtämäksi. Pinkkiä kynsilakkaa en kyllä omista, mutta muuten on näkönen!

      Poista
  2. Pitäiskö meidän ulkoiluttaa pian käsilaukkuja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun käsilaukulla ei oo mitään suuntaa esim. jussina. Mut oottekohan te lakeuksilla..? Sit tossa juhannuksen jälkeen käy kyllä viikollakin joku hippailu. :) Kato AIKAA ON!

      Poista
    2. Juhannuksena laukku luult. meidän toisessa ilmansuunnassa. Entä viikon päästä? Jussin jälkeistä viikkohippailua en pysty harrastamaan katos kun oon vielä töissä :)

      Poista
    3. Viikon päästä olen metsähipoissa la-su. Tosin ilmoittautuneiden määrä selviää sen vkon torstaina, joten katsellaan kuinka käy.
      No mutta kas, ei parane pahoille teille houkutella. Katellaan siis sitten viimestään ku oot lomilla. :)

      Poista
  3. Hei! Kiva värikäs puoti sulla :) Ohhoh kun pitkä loma tulossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä noin 10 vuotta sitten mun lempivärit oli tummansininen ja musta. Onneksi siitä kaudesta on vaihdettu vähän värikkäämpään. :) Ja tosiaan, lomaa riittää. Mulla loppuu työt yhdessä paikassa heinäkuun viimeiseen päivään ja sitä ennen on pidettävä kaikki kertyneet lomapäivät. Ja niitähän sitten yhtäkkiä olikin!

      Poista
  4. Ihanat kynnet&hiukse siulla :D Mutta selkeesti olet aina hyvällä tuulella. Mukavaa lomaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! :) Ehkä noi kynnetki kuuluu sitten kesäluukkiin. :) Tarttee laittaa mieleen. Vielä en ihan ymmärrä että loma on niin lähellä, mutta kuten sanottua, kai siihen vireeseen pääsee sitten aika nopsaan. ;)

      Poista
  5. Hei ihanaa lomaa!! <3 Nautihan :) Vaikka mitä ihanaa voi tapahtua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä lomasta on kyllä hyvät fiilikset. :) Ja niiden kera lopputuloksenkin luulis olevan samanmoinen. :) Aloitan reippaasta tavaranvähennyksestä että hyvät energiat pääsee virtaamaan. :)

      Poista