perjantai 7. maaliskuuta 2014

Pikaiset aamukuulumiset ennen töitä

Aikamoista kiitämistä ollut lähipäivät, tai oikeastaan koko viikko!
Viime keskiviikkona pääsin "aikuisten kirjoihin". Äiti oli maalannut mulle toiveideni pohjalta taulun. Kehykset vielä puuttuu. Mun äiti on kyllä maailman paras piirtäjä! :) Sisko puolestaan oli koonnut mulle kirjan, jossa oli valokuvia vuosien varrelta ja terveisiä monilta kavereilta. Oli laittanut kai koko mun fb-kaverilistalle viestiä että on tekemässä tällaista. Ei voinut liikutukselta välttyä kun juttuja luki..!


No sitten suunnittelin pientä reissua pääsiäisen tienoilla. Vielä pitää varmistaa, onnistuuko majoitus Lontoossa erään kaverin luona. :)


Viikonloppuna yllätettiin yksi kuoma, joka saa keväällä toisen lapsensa. Eka kerta mulle tämmöset vauvakutsut! Tekaisin lahjaksi valokuva-albumin, jota oli tuunattu hiukan Kotivinkin aiheeseen sopivilla sanoilla.


Kuukausi loppui ja tilastot kirjattiin ylös. Ostot tarkottaa siis vaan nettikaupoilla tehtyjä hankintoja. Asuntosäästötilille siirtyi 150e. Hurraa! :)


Viikonloppuun mahtui myös partiolaisten talviretki. Testattiin meidän uusi teltta ja kamina. Ihan suht lämmin oli nukkua. Moni muksuista oli ekaa kertaa isossa teltassa yötä. 5-luokkalaiset pojat halusivat kahteen pekkaan 3h kipinämikkovuoron. Aika sissejä!


Kukkia ystävältä. :) Harvoin muuten enää edes saa kukkia!


Lisää kukkia toiselta. Tällaset on ihania! Melkein niin ihania että tekis mieli opetella virkkaamaan. Mutta onneksi vain MELKEIN. Virkkaus on edelleen kirosana.


Ovella kävi seurue alla olevasta porukasta. Ihan suvaitsevaisuuden hengessä juteltiin, vaikka myöhemmin lehteä selatessani selvis, että kyllä mä eniten allekirjoitan noi Dalai Laman ajatukset.


Töissä järjestettin toisen synttärisankarin kanssa kahvitukset. Kalamaiseen tapaan sinistä riitti.


Porukka oli kerännyt kolehdin "sukanvarteen" -rintamamiestaloa varten tietenkin. :)


Tilattu kakku kahdelle sankarille.


Korttiin oli ikuistettu allekirjoittanut syksyn urheilukenttäretkellä. Tässä Mairemuori vetää päikyn väelle aamujumppaa.


Eilen kävin leikkaamassa kevättukan. Seuraavat, villit visiot on jo mielessä. Hih!


Mukavaa perjantaita! :)

4 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis ja herkkä maalaus, äitisi on tosiaan taitava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Päätin toivoa lahjaksi sellaista joka säilyisi ikuisesti. Jos mulla joskus on askartelu-ompeluhuone, niin tuo taulu tulee sen seinälle.

      Poista