maanantai 4. marraskuuta 2013

Välttämättömyyksiä

Ilman facebookia ja sen suomia kirpparipalveluita olis moni aarre jäänyt löytämättä.
Eräästä paikasta löysin kivan, sinisen täkin joka on kyllä hiukan haalistunut toiselta puolelta, mutta väliäkös tuolla. Enpä mä siitä postikuluineen maksanutkaan kuin 9e.

Sitten muutama päivä sitten mun fb-etusivulle pompsahti paikallisen Vaihtoringin ilmoitus ja siellä oli kuva kukkapeilistä. Hintana luki 25e ja ilmoitus oli jätetty noin varttia aikasemmin. Avasin kuvan ja totesin että kukaan ei ollut peiliä vielä varannut. Siirryin katselemaan muita sivuja mutten malttanut kauaa olla poissa vaan palasin tekemään varauksen. Heh, tää on taas näitä hankintoja että eihän mulla mitään paikkaa tuolle NYT ole ja siitä asuntosäästämisestä uupuu vielä muutamia tuhansia mutta hei, onpahan peili valmiina! :)

Väriä mietin myös että onko toi sitten mun näköinen. Totesin että on aivan riittävästi. Mä luulen että mä opin pitämään keltasesta vähitellen. Joulunpunanen ja oranssi on vielä aika vahvoilla tuolla inhokkilistalla, mut keltaseen mä kyllä voin vähitellen taipua. Kyllä mä kerran omistin keltasen t-paidankin. Kerran.

17 kommenttia:

  1. EIIIIH! Jos joskus tuut toisiin aatoksiin, niin mä voin kyllä lunastaa tuon peilin sulta, vaikka vähän isommalla hinnalla!! Etsin siis edelleenkin omaa kukkapeiliäni. Yhyyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan vinkata heti jos tulee esiin jossakin. :) Turussa näin kirpparilla mustavalkoisen 30e:lla jokunen viikko sitten.

      Poista
    2. Mä oon nähnyt tasan kerran kirpparilla kukkapeilin, mut sen hinta oli 80 egee! Se ei lähtenyt mukaan. Mullahan oli keltainen kukkapeili, mutta menin antaan sen siskolle. Nyt en löydä itelleni mistään...ehkä mut palkitaan seuraavassa elämässä avokätisyydestäni. ;)

      Poista
    3. Kahreksankymppiä! :O Kuka semmosta hintaa maksaa? Ehkä jos lotossa voittas ni vois harkita mut mulla ei ainakaan olis varaa laittaa kuukauden tilistä peiliin tollasta määrää! Sä asunet seuraavalla kierroksella jossain hulppeessa huvilassa mihin mahtuu vaikka ja kuinka kaikkea ihanaa -kyllä kukkapeilistä luopuminen palaa varmasti moninkertaisesti takas! :)

      Poista
  2. 25 on aika hyvä hinta kukkapeilistä. Ostin omani myös parillakympillä. Tuo keltainen on ihana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudistuotannon hinnat hiukan hämää kun osa oli 35e paikkeilla ja toiset 50e. En tosin tarkemmin katellut, että oliko niissä joku eroavaisuus miks hinnat oli noin erilaiset.
      Vielä kun joku sinisävyinen löytyis jostain niin ai että! :)

      Poista
  3. Kun peili löytää paikkansa omassa talossa, niin se voikin näyttää tosi kivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä on etukäteen hamstrata. Olishan se vallan kamala että sais yhtäkkiä lainan asuntoon eikä olis mitään millä sisustaa! ;)

      Poista
  4. No toi vihreä ja keltainen on kyllä niiiiin kivat yhdessä :) että kannatti ostaa. Ihan huippu peili.
    Täällä kans keltainen ja oranssi ovat olleet vähän inhokkeja, mutta olen oppinut tykkäämään niistä ihanankamalissareippaissaretroväriyhdistelmissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis yllättävänkin jees. Kyllä mä voisin oranssin kuvitella esimerkiks kukkapeilissä missä olis kaverina vaikka sinistä. :)

      Poista
  5. Kun sulla on paljon tota sinistä, niin luulen että toi Keltanen peili on täydellinen. Se erottuu kivasti, mut ei mun mielestä riitele sen sinisen kans. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Sitä mää kans. Hämmästyttävää kyllä, ilman blogeja ja Lumppulaa mä en olis tienny mitään koko peileistä. Enkä varmaan siitäkään, miten ihania retrojutut on. :)

      Poista
    2. Mää taas en olis löytäny blogeja ja lumppulaa ilman retroinnostusta. :-)

      Poista
  6. Unelma rintamamiestalosta saattaa joskus toteutuakin, niin kävi meillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mä kanssa uskon. :) Malttia vaan tarvitaan. Sitä on jo ajatuksen tasolla niin sisustushommissa eikä muista ajatella esimerkiks ruohonleikkuuta, ikkunanpesua, lumitöitä.. :D

      Poista
  7. Mä oon kateellisena katellut, kun muut löytää noita peilejä myynnissä halvalla vaikka mistä ja mä en! Joko mä oon väärään aikaan liikkeellä tai sitten ihan väärissä paikoissa. No, toivotaan että onni kolahtaa mullekin joku päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä varmaan vastaan tulee! :) Kaikkien mummujen ja pappojen jälkipolvet kun ei ehkä ole retro-intoilijoita. Mäkin kun omalle äidilleni touhusin näistä kukkapeileistä, kommentti oli "Joo, muistan! Ne oli järkyttäviä!" :D Onnea jahtiin!

      Poista